torstai 26. joulukuuta 2013

I'm still alive

Hola everybody.
Postaustaukoa on tassa kertynyt taas ja pahoittelen sita. Talla hetkella vietan joululomaa Floridassa koneen ulottumattomissa, joten ainakin talla kertaa ihan parrva syy haha :D mun uuden vuoden lupauksiin kuuluu paivitella ahkerasti kuulumisia ja niin lupaan tehda! Mulla on runsaasti kaikkia erilaisia postauksia tulossa, mm. Ensimmainen videopostaus ja joulupostaus! Eli pysykaahan kuulolla, en ole unohtanut kaikkia teita ihania lukijoita! <3 Viettakaa mahtava ihana loma ja muistakaa levata ja ottaa rennosti, tammikuussa ehtii taas ressata!

Pus pus ihanat <3
Laura

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

finals week

On voi sanoin kuvailla miten onnellinen oon kun finalsit on vihdoin ohitse! Niitten eteen on kyllä stressattu olan takaa ja univaje on ollu ihan kauhea tällä viikolla. Sinänsä ei ne ite kokeet ollu vaikeita, vaan lähinnä se, että kaikki missing assignmentit piti palauttaa koepäivään mennessä, ja mullahan niitä oli paljon!! Mulla kävi sillä tavalla, että jouduin ottamaan kuuet eri finalsit ja sitten lisäks ECA(end of course assesment) testit, jotka oikeuttaa valmistumiseen high schoolista. Täällä jos sun grade on A tai B voit jättää välistä loppukokeen kahesta valitsemasta aineesta. No siis mullahan oli noita "non-exempt-tardy"-merkintöjä liikaa(kröhom), joten jouduin ottaa kaikki kokeet..
Mun viikko siis näytti tältä.
Ti: English &ECA-Algebra
Ke: Anatomy & Spanish
To: Algebra & Government
Pe: Gym
Government-review



Älkää huomioiko tota F arvosanaa. Sen ei pitäs olla siellä kun mulla on toi kurssi vasta keväällä.

Englannin koe oli monivalintaa ja sitten yks "essee". Essee täällä on siis normisti 1-3 kappaletta(apua, unohin mikä paragraph on suomeks ja jouduin käyttää googlekääntäjää..embarrassing..xD). ECA oli ihan suht helppo, mut täällä kaikki muut oli tyyliin valmiita 30 min jälkeen ja mie siellä väkersin sitä koetta 70 min. Luulen kyllä et moni jättää vastaamatta, kun ei kaikki voi olla noi nopeita.

Anatomian kokeeseen ope oli antanu sanalistan mitkä piti opetella ja siinä se sit olikin, ongelmahan vaan oli et en ollu ettiny mitä ne sanat tarkottaa ja siinä sit koulussa aamupalalla yritin niitä hätäsesti googlailla, hyvä minä! Espanja oli ihan säälittävän helppo, ainut vaan et kun se monivalintalappunen on sellanen hämäävä, niin väritin siitä vääriä pallukoita ja sit menetin turhia pisteitä :/

Algebran koe oli ihan kamala. Siinä oli 59 tehtävää ja 90 min aikaa ja sutasin vaan vikat tehtävät kun aika loppu kesken, tää koe on ainut jonka tuloksia stressaan! Governmentissa ope anto sanalistan ja siihen vastaukset ja sitä sai sit käyttää kokeessa, joo.. Liikan kokeessa vaan kysyttiin tyyliin mikä on pulssi ja miten mittaat sen yms. yms.
Aikaa tehä koetta on 90 min ja suurin osa kokeista on just sitä monivallintaa. Täällä varsinkin senioreilla on kauheet paineet pärjätä hyvin, kun niitten pitää päästä hyviin yliopistoihin.Täällä myös suositaan parempia oppilaita ja oppilaat joiden keskiarvo on GPA 3.8-4.0 saa juhlalounaan ja nimensä openhuoneen eteen. On surullista, millä tasolla tää oppilaiden osaaamine on täällä. Moni opettajakin on mulle päivitelly ja anteeks pyydelly. Monet tietää miten paljon parempi osaaminen löytyy Euroopasta Suomesta..

Mut nyt hyvillä mielin joulun viettoon! Tulee kyllä niin erilainen joulu kun vaan voi olla!! Hyvää joulua kaikille sinne Suomeen ja muille vaihtareille ympäri maailmaa <3 <3


tiistai 17. joulukuuta 2013

exchange is..

Tämä ei ole mun kirjottama, enkä ota mitään kredittiä tästä, enkä ees ite löytäny tätä vaan kopsasin Millan blogista. Mutta tää on vaa niin osuva, mahtava kuvaus vaihtovuodesta. Kaikki uudet vaihtarit nyt lukemaan! :)
Exchange is change.
Rapid, brutal, beautiful, hurtful, colourful, amazing, unexpected, overwhelming and most of all constant change. Change in lifestyle, country, language, friends, parents, houses, school, simply everything.
Exchange is realizing that everything they told you beforehand is wrong, but also right in a way.
Exchange is going from thinking you know who you are, to having no idea who you are anymore to being someone new. But not entirely new. You are still the person you were before but you jumped into that ice cold lake. You know how it feels like to be on your own. Away from home, with no one you really know. And you find out that you can actually do it.

Exchange is learning to trust.
Trust people, who, at first, are only names on a piece of paper, trust that they want the best for you, that they care. Trust, that you have the strength to endure a year on your own, endure a year of being apart from everything that mattered to you before. Trust that you will have friends. Trust that everything’s going to be alright. And it is seeing this trust being justified.

Exchange is thinking.
All the time. About everything. Thinking about those strange costumes, the strange food, the strange language. About why you’re here and not back home. About how it’s going to be like once you come back home. How that girl/boy is going to react when you see her again. About who’s hanging out where this weekend. At first who’s inviting you at all. And in the end where you’re supposed to go, when you’re invited to ten different things. About how everybody at home is doing. About how stupid this whole time-zone thing is. Not only because of home, but also because the tv ads for shows keep confusing you.
Thinking about what’s right and what’s wrong. About how stupid or rude you just were to someone without meaning to be. About the point of all this. About the sense of life. About who you want to be, what you want to do. And about when that English essay is due, even though you’re marks don’t count. About whether you should go home after school, or hang out at someone’s place until midnight. Someone you didn’t even know a few months ago. And about what the hell that guy just said.

Exchange is people.
Those incredibly strange people, who look at you like you’re an alien. Those people who are too afraid to talk to you. And those people who actually talk to you. Those people who know your name, even though you have never met them. Those people, who tell you who to stay away from. Those people who talk about you behind your back, those people who make fun of your country. All those people, who aren’t worth your giving a damn. Those people you ignore.
And those people who invite you to their homes. Who keep you sane. Who become your friends.

Exchange is music.
New music, weird music, cool music, music you will remember all your life as the soundtrack of your exchange. Music that will make you cry because all those lyrics express exactly how you feel, so far away. Music that will make you feel like you could take on the whole world. And it is music you make. With the most amazing musicians you’ve ever met. And it is site reading a thousand pages just to be part of the school band.
Exchange is uncomfortable.
It’s feeling out of place, like a fifth wheel. It’s talking to people you don’t like. It’s trying to be nice all the time. It’s bugs.. and bears. It’s cold, freezing cold. It’s homesickness, it’s awkward silence and its feeling guilty because you didn’t talk to someone at home. Or feeling guilty because you missed something because you were talking on Skype.
Exchange is great.
It’s feeling the connection between you and your host parents grow. It’s hearing your little host brother asking where his big brother is. It’s knowing in which cupboard the peanut butter is. It’s meeting people from all over the world. It’s having a place to stay in almost every country of the world. It’s getting 5 new families. One of them being a huge group of the most awesome teenagers in the world.
It’s cooking food from your home country and not messing up. It’s seeing beautiful landscapes that you never knew existed.

Exchange is exchange students.
The most amazing people in the whole wide world. Those people from everywhere who know exactly how you feel and those people who become your absolute best friends even though you only see most of them 3 or 4 times during your year. The people, who take almost an hour to say their final goodbyes to each other. All over the world.
exchange
Exchange is falling in love. With this amazing, wild, beautiful country. And with your home country.
Exchange is frustrating. Things you can’t do, things you don’t understand. Things you say, that mean the exact opposite of what you meant to say. Or even worse…
Exchange is understanding.
Exchange is unbelievable.
Exchange is not a year in your life. It’s a life in one year.
Exchange is nothing like you expected it to be, and everything you wanted it to be.
Exchange is the best year of your life so far. Without a doubt. And it’s also the worst. Without a doubt.
Exchange is something you will never forget, something that will always be a part of you. It is something no one back at home will ever truly understand.
Exchange is growing up, realizing that everybody is the same, no matter where they’re from. That there are great people and douche bags everywhere. And that it only depends on you how good or bad your day is going to be. Or the whole year.
And it is realizing that you can be on your own, that you are an independent person. Finally. And it’s trying to explain that to your parents.
Exchange is dancing in the rain for no reason, crying without a reason, laughing at the same time. It’s a turmoil of every emotion possible.
Exchange is everything. And exchange is something you can’t understand unless you’ve been through it

maanantai 16. joulukuuta 2013

puhelinkuvia

Viime lauantaina koitti kauan odotettu päivä.. sain iphonen! Se on pinkki ja malliltaan 5c, ostin siihen myös pinkin coverin!
Taa iphonen ostohan johti siihen, etta kuvien otto kasvo rajahdysmaisesti. On se vaan kateva kun voi ottaa kannykalla semi hyvalaatusia kuvia! :)
1. Minä ja Kayla liikuntatunnilla. Meidänhän liikkatunnit koostuu yleensä hiustenletittämisestä, läksyjenteosta, kännykän räpläämisestä ja satunnaisista liikunnallisista ponnistuksista.. 2. Täällä on jouluvaloja joka puolella kaupunkia ja ne on vaan niin uskomattoman kauniita! 3. Minä ja Hannah paketoitiin paketti Suomeen lähetettäväks, katotaan vaan niin se on perillä vasta joulun jälkeen haha :D 4. Joo ei oo paketointitaidoissa kehumista

1. Minä, Rachel ja toinen Laura Meksikolainen joulu-tapahtumassa. Tarjolla oli paljon meksikolaista ruokaa, hyvää seuraa ja kaikenlaisia pelejä 2. Tää kuva on samaisesta tapahtumasta. Kilpailun idea oli tehdä veistos punajuurista ja hammastikuista ja tää oli meiän ryhmän aikaansaannos. Kaiverrettiin joka toinen punajuuri ja yhistettiin ne tikuilla=candy cane! 3. Photobomb-Erin! Yritin ottaa kuvaa yhestä videosta joka oli isolla screenillä mutta joku työns päänsä tielle... :D 4. Glorian poikaystävä varasti mun kännykän ja räsi "muutaman" oikeen hemasevan kuvan itestään..
1.Afterswim! Kilpailun jälkeen tosi kauniina ja edustavana! 2. Tässä toinen afterswimkuva, ihanaa.. 3. Lettikuva on justkin siltä liikkatunnilta, Kayla päätti kokeilla waterfall-lettiä mun hiuksiin. 4. Kayla <3
1. Evansvillen Eastland mall joulukoristuksissa. Tulee vaan jotenkin niin joulufiilis kun kävelee kauppakeskuksen läpi ja on jouluvaloja joka puolella ja joulumusiikki soi.. 2. Kauppa, josta voit ostaa karkkia ja pehmoleluja. 3. Oltiin mun aluevalvojan ja sen lasten Meghanin, Olivian ja Nyan kanssa kaupunkia kiertelemässä ja Starbucksissa. Tällä kerralla ne ei kysyny mun nimeä :( 4. Joku oli teiteellisella tuulella :D
1. Näitä selfieseja musta ja  Gloriasta alkaa olla jo aika monta. Tää on koulun vessasta ennen ekaa tuntia kun oltiin laittautumassa :) 2. Toinen kuva mun arearepin perheestä. Rakastan mun valvojaa ja koko perhettä paljon ja ne on mulle ko toinen hostperhe täällä. 3. Mun ja Jessican Spanish-project: Cuba. Ei näy kuvassa mut yritin tehä tosta vähän hienomman ja heitin vaan Glitteriä päälle joten tuloksena ihme glitter kökkökertymiä, josta sain kauheet valitukset Jessiltä :D 4.yet another cheergame!
1. Me and Hannah! <3 2. Yhtenä snow dayna kun olin kyllästyny niin aloin opettelemaan japania, ei muuten oo mitään hirveen helppoo voin sanoa! 2. Meiän koiruli Ginger <3 toisen koiran (Megan) takapuoli näkyy myös kuvassa. Kolmas koira on Little-Anne. 4. Oon innostunu muokkailemaan tai siis käyttäämään pink-filttereitä :D
1. Lumitilanne viikko sitten, olihan sitä ihan mukavasti, tosin nyt on melkeenpä kaikki jo poissa. 2. Yet another selfie 3. Mun on pakko ikuistaa ihan joka hetki mun uudella fonilla! Tässä pestään hampaita.. 4. Kun käytiin ostamassa mun puhelin, siinä menikin lopult yli tunti ja Hannah vähän tylsity, hoten se taiteli mun käsivarret täyteen "Horhey"-tyyppejä. Ja kyllä kirjotettuna Horhey ei Jorge. Tässä Horhey rakentaa taloa, tässä Horhey antaa mommolle piirakan palan, ja tässä Horhey odottaa T-mobilessa puhelinta viisi päivää.. xD Kriittiset paikat meinas tulla kun tajusin et swimmeetista voidaan diskata jos sulla on jotain kirjoteltuna käsivarsiin. Joten noita sitten hinkkasin pois kisabussissa matkalla kisoihin..
1.Hannah(eri Hannah kun sisko), minä ja Aríel at school cafeteria. 2. En tiiä miks tää sama kuva on täällä uudestaan xD 3. Hacienda-restaurant, meksikolaista ruokaa! Täällä Evillessä on joku miljoona eri meksikolaista ruokapaikkaa! 4. Back to business-teemanen basketballgame!

1. Ihana kuva! iPhonella saa tosi hyviä kuvia! 2. Minä ja Justin Bieber <3 3. Gloria ja mie yritettiin shoppailla joululahjoja.. 4. Tuli kauheen aikuinen olo kun mentiin Walmartissa kärryjen kanssa haha :D
1. Tälleen meillä thanksgivinginä! Minä, Addie, Hannah ja Allie. Tää on yks meiän sadoista kuvista ja videoista joita otettiin.. 2. Spike söi mun aamupalaa <3 3. Nami nami muroja <3 Ja kahvi aamulla, kun herätys on 5.00 on parasta. Aamulla hengailen vaan itekseni ku kaikki muut herää vasta kun oon jo lähteny. 4. Tää kuva on otettu joskus 11.30 p.m. joooo. Hengailttin Hannahin huoneessa ja se facetimes kaverinsa kanssa ja ne pukeutu koko aika johonki roolivaatteisiin :)
1- Meiän driveway 6.30 aamulla 2.I got spirit, what about u!!?? 3. Maria oli panostanu Meksikolainen joulu- tapahtumaan :D 4. Mun Santa switch-mekko!! Ainiin tanssit oli eilen! Oli ihan uskomattoman huippuhauskaa!! Mut teen siitä ihan erillisen postauksen, kunhan saan kuvia enemmän!! :D Ja sit mulla oli vihdoin senior pictures tänään mut siitäkin tulee erillinen postaus!! Mulla on niin paljon eri ideoita postauksiin ja hei jos teilla on edtuksia niin antaa tulla vaan!! :D

Tuli mieleen, että haluisitteko, että teen ostospostauksen? On nimittäin tuota tullu osteltua jonkun verran viimeaikoina.. Mut hei oon Amerikassa, once in a life time ja silleen haha :D
Huomenna alkaakin sitten vika viikko ennen joululomaa ja tiistaina starttaa finalsit!!  Treenitkin painaa todenteolla päälle! Apua pitäs opiskella ja silleen, mihin se viikonloppu taas hävis.. :o
-Laura-

lauantai 7. joulukuuta 2013

Snow day

Heräsin aamulla siinä viiden aikaan ja katoin ikkunasta ulos. Lunta! Okei jotain pari senttiä, mutta silti! Dadilta vielä varmistin, ja oi kyllä koulu on peruttu. Olin ihan innoissani, enkä innostukselta saanut nukuttua ollenkaan! Kasin paikkeilla kävin herättämässä Hannahin, joka ei ois millään halunnu herätä haha. Sit tehtiin Iken kanssa pannukakkuja ja lähettiin ulos riehumaan. Hypittiin vaan ihan inoissaaan hangessa ja tehtiin lumiuenkeleitä ja juostiin ympäriinsä. Aamulla, jollon noi kuvat on otettu,  ei ollu maassa kun just se pari senttiä, mut sit se myräkkä alkokin ja lunta tuli koko päivän!

Tuulen kovetessa liiaks, tultiin sisälle joksku aikaa ja rakennettiin kylä kellariin patjoista ja vilteistä :) Kun myräkkä vähän lakkas suunnattiin ulos ja laskettiin pulkkamäkeä ja oltiin lumisotaa. Sit alettiin piilosta ja kun oli Iken vuoro ettiä, se meni sisälle syömään kun minä ja Hannah vaan kyhjötettiin piilossa kylmissämme. Ei oltu kyl hirveen ilosia sillon.. :D

Jos tämmönen keli jatkuu saattaa olla että koulu on peruttu maanantailtakin, jihuu! Täällä ei oo semmosesta kuultukaan kun talvirenkaat :D 









- Laura-

perjantai 6. joulukuuta 2013

6.12

Happy independence day!!

Just sopivasti onkin tänään koulusta vapaata. Viime yönä sato jotain kolme senttiä lunta, jonka takia koko kaupunki meni sekasin. Tuloksena ihmiset rynni kauppoihin eilen hamstraamaan ruokaa tulevan "lumimyrskyn" takia ja koulut on suljettu! Mut hei en valita, pidennetty viikonloppu kelpaa kyllä :D On tää Evansvillen ilmasto kyllä kumma. Ihmiset sanookin tääl et The weather in Evansville is bipolar. Viime viikonloppuna oli +23 astetta celciusta ja nyt -5.. ja varmaan ens viikolla taas kesäkelit.. xD

Tossa alemapna kuvia viime talvesta Suomessa. Apua ei tunnu yhtää et tosta on melkee vuos!! Kuhan tuun ulkoo laitan Evansvillen talvesta kuvia vertailukohaks :D





multa jää nyt linnanjuhlat ja mekkojen arvostelut välistä. Joka vuos oon niitä telkkarista kattonu ja pienempänä järjestin omat linnanjuhlatkin mun pehmoleluille :) Te kaikki, lopettakaa se Suomen mollaaminen nyt! Joo itekin kuuluin tohon samaan "Suomi on ihan tyhmä ja tylsä, ei oo mitää tekemistä, ihmiset ihan outoja, kouluruoka on pahaa"-joukkoon. Mut on se vaan totta että nähdäkseen lähelle täytyy matkustaa kauas. Oon alkanu oikeesti arvostamaan kaikkea mitä mulla Suomessa on ja miten hyvin meillä asiat on siellä. Esimerkkinä esim. turvallisuus. Ei Suomessa joka viikko tarttee evakuoida koulua tai harjotella kouluammuskelun takia, nähä käytävätappeluita ja sitä et ihmiset oottaa koulussa koskakoulubussi ei voi viedä niitä kotiin alueella tapahtuneen ammuskelun takia, pelätä hurrikaaneja, jotka täältäkin meni ohi vaan parilla mailila vähän aika sitten.. Joten hei nyt loppuu valitus, on se Suomi aika hyvä maa :D Olen suomalainen ja ylpeä siitä <3

Nyt taian lähtee keittämään kupin kahvia ja sitten riehumaan siskon ja veljen kanssa ulos lumeen! :D
Hyvää itsenäisyyspäivää <3

Laura

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Holiday season

Hey guys...
Hello December..

hahaa avsin jo kolmannen luukun kalenterista tänään!
Aluks sanon, et koska multa on vähä jääny toi kysymyspostauksen teko, sinne voi laittaa viel kysymyksiä. Teen postauksen varmaan parin viikon sisällä. Kysymyksiä voi laittaa TÄNNE!!!
Siiten aiheeseen, eli Kiitospäivään!

Torstaiaamuna lahdettiin ajamaan Mt. Carmeliin Illinoisiin. Hostmama on sielta kotosin ja suuri osa sen perheesta viela asuu siella, joten koko suku kokoontui Hostaidin vanhempien luokse. Ruokaa oli tarjolla valtavasti, oli kalkkunaa, monenlaista paistosta, perunamuusia, kastikkeita, sampyloita, kirsikka-, suklaa-, omena-, toisenlainensuklaa- ja kanelipiirakkaa.. Nami nami! Tuli kylla niin monia uusia ihmisia myos vastaan etta muistan nimista vaan murto-osan :D Hannahilla ja Ikella on kaks nuorempaa serkusta, Allie 10v ja Addie 2v <3 Leikittiin sitten kahvilaa ja kuvattiin videoita ja meilla oli oikeen hauska iltapaiva! Lisaksi ohjelmaan tietty kuulu jenkkifutiksen katsominen, jota miesvaki kovaaanisesti kommentoi ja elaytyi siihen taysilla mukana. Sitten vedettiin nimilaput hatusta ja kenen nimen sait, sille ostat joululahjan. On vaan niin iso suku, ettei olisi jarkea kaikkien ostaa kaikille lahjaa.  En varmaan olisi voinut perinteisempaa amerikkalaista juhlapaivaa saada ja oli ihana olla osa tata kaikkea! Kaiken kaikkiaan mulla oli todella onnistunut ensimmainen kiitospaiva, toivottavasti ei viimeinen! Seuraavan kerran sitten kokoonnutaan talla porukalla 22. joulukuuta perinteisella jouluaterialle!

Joulusta muuten, ilmoitusasiaa! Tuun viettamaan mun joulun Floridassa!! En voinut olla enempaa innoissani kun kuulin tasta ideasta perheelta! :) Noh siihen vielä on aikaa, tai niinhän sitä luulis! Aika on vaan menn niin älyttömän nopeesti. Tuntuu et nää ekat neljä kuukautta van vilahti ohi. Vasta eilen toitotin  koulussa että hei oon ollut täällä jo KOLME kuukautta!.. 

Quote

Jotenki tuntuu niin epäjoulusalta täällä maailmalla. Kaikilla on jouluvalot taloissa ja koulussa soitetaan joulumusiikkia ja meillä on jo kuusikin(!) mutta jotain puuttuu.. Ehkä hämmentää hiukan se, että kolme päivää sitten aamulla menin yökkärissä takapihalle istuskelemaa, kun aurinko porotti kuumana.. Mä ootan  innolla mun tulevaa joulua, koska siitä tulee ainutlaatunen ja en koskaan saa enää kokea mitään tällasta! Mä kuitenkin rakastan suomalaista joulua ja perinteitä. Mulla on ollu yli 10 vuotta samat kaks kuvajoulukalenteria, josta joka joulu avaan samat kuvat. Joulukuun loputtua laitan luukut kiinni sinitarralla ja odotan seuraavaa joulua, että voin avata samat luukut uudestaan. Meillä on keraaminen seimisommitelma, jonka aina asettelen näkyville. Samat joulukoristeet, jotka laitetan kuuseen ja joka vuos äiti sanoo, et eikö vähemmät koristeet riitä, mutta kuusen koristelu on vaan niin kivaa :) Kuuseen laitetaan pienet korit, joihin äiti laittaa karkkia joka vuosi, ei väliä miten vanhoja jo ollaan. Meillä on aina käynyt joulupukki, nykyään, vaikka perheessä ei enääo le pieniä lapsia, joku veljistä pukeutuu pukiksi ja jakaa lahjat. Kaikkea tällasta mä tuun kaipaamaan tulevana jouluna. Sain tossa viikko sitten paketin, joka sisälsi kaikenlaisia ihanuuksia kotoa, kuten ruisleipää ja Fazeria, paransi paljon mieltä! Kiitti äiti!!

Oon kkuullut mun hostperheen perinteistä ja haluan ottaa niistä lisää selvää! He menee joka joulu Floridaan ja heillä ei oo kuusta vaan valtava dinosaurus(?) joo ihan totta!. Lahjat laitetaan tän dinon jalkojen juureen :D Äää en vaan jaksas oottaa joulua, 3 viikkoa lomaan ja samalla en haluu et se tulee koska sit on puolet mun vuodesta takana päin..:/
Mites muut vaihtarit, onko samanlaisia fiiliksiä havaittavissa? :D

Ainiin, pyysin mun kaveria SantaSwitchiin. Nää on siis tanssiaiset, joihin tyttöjen on tarkotus kysyä poikia. Kysyin siis mun kaveria Gabea, ja se sano kyllä :D Yks mun saksalainen vaihtarikaveri kysy Beniä, joka on siis tän Gaben identtinen kaksonen xD Kuvista tulee mielenkiintosia haha :D Mennään tanssiaisiin isommalla porukalla ja ennen sitä mennään syömään ja otetaan kuvia. Juhlien jälkeen sit afterpartyt ja sit sleepover! En malta oottaa!
 Tähän loppuun laitan jotai randomkuvia viimeviikoilta
kouluun lähössä hehkeenä eräs aamu. Herätyskellohan soi sii 5.10 joka aamu..

mekko Santa Switchiin <3 <3 Koska Amerikka on ihana maa ja täällä on Black Friday, kaikkien alennusten jälkeen mekko oli 30 dollaria!
Mun hostveli Ike 11v ja Hannah 13v. Paketoittin tossa lahjoja :D

cheergame with best girls Hayley and Courtney <3

Ruisleipää nami <3

äiti lähetti mulle joulukalenterin <3

pose pose enne peliä..

musta ja Gloriasta on mahoton saaha hyvää kuvaa, mut ei se mitää <3 I love you my bestie!

Christmas tree!

Hannah, oot vaan niin sulonen! Kuvassa siis mun 13-vuotias hostsisko :)

tehtiin Hannahin kaa ruokaa tos toissapäivänä ja oli kyllä niin hauskaa! Kehitettiin oma pastaresepti :)

Hei pääsin kirjastoon!


mun uus koti <3

en osaa ilmeisesti ääntää nimeeni kauheen hyvin.. joo
Christmas | via Facebook

Onne uuteen jaksoon sinne Suomen lukiolaisille, kohta se ootettu loma alkaa :D ! 
♥:lla Laura

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Haastetta

Terveisiä kesäisen lämpimästä Indianasta sinne lumituiskujen keskelle <3 Täl hetkellä mulla on meneillään thanksgiving break. Kiitospäivää vietettiin torstaina ja siitä vähän enemmän ens postauksessa. Nyt kuiteski luvassa haaste, joka on varmaankin monelle tuttu muista blogeista. Koska mut haastettiin kaks kertaa vastaan 22 kysymykseen :D

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa itsestään 11 faktaa.
2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuille.
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 300 lukijaa
5. Haasteessa tulee lukea, kuka sinut on haastanut ja kertoa se haastatetuille 
6. Ei saa haastaa sitä, joka sinut haastoi.

11 faktaa

  1. Vietin just elämäni ekan, mutta toivottavasti en vikan, kiitospäivän!
  2. Oon rakastunu poptartseihin täällä. Ne on semmosiä vään niinku täytetyjä keksejä, mutta ei keksejä. En osaa selittää xD
  3. Harrastan cheerleadingia ja uintia täällä ja pääsen kotii  yleensä siinä 8 aikaan illalla, mutta se ei haittaa koska rakastan mun harrastuksia
  4. Oon löytäny mun amerikkalaisen parhaan kaverin! Gloria on lisäks mun naapuri joten yleensä joka päivä se tulee meille tai mä meen niille. Voi vaan tekstata et mul on asiaa oon siellä 5 mi päästä :)
  5. Mä rakastan lukemista ja oon kaivannu sitä paljon! Tänään pääsin kirjastoon ekaa kertaa ja voi sitä onnea <3
  6. Mun ultimatelemppariväri on pinkki <3
  7. Rakastan salaa Justin Bieberiä, shh..
  8. Mun tulevaisuuden haaveammatti on aina ollu lääkäri!
  9. Mä vihaan kylmää! Kun täällä tulee vähänki kylmä nii oon kauheiden vatekerrosten alla ja ihmiset sit kysyy et etkös sä asuki siellä jäätävässä Suomessa..
  10. Mä kysyin mun kaveria Santa switchiin( tanssiasiin, joissa tytöt kysyy poikia) ja se suostu! :D
  11. Musta saattaa lähitulevaisuudessa tulla blondi, jos suunnitelmat toteutuu :)

Elinan kysymyksiin vastaukset

1. Jos saisit päivän ajan olla ihan kuka tahansa, kuka olisit?
Aika paha! ööää haluisin olla varmaa Johnny Depp, joka on mun ultimatelemppari <3
2. Elämäsi huippukohta?
Useet jenkeissä vietetyt hetket, viimesimpinä varmaan Halloweenin vietto ja cheerleadingpelit! Mut hankala alkaa kertomaan yksittäisiä hetkiä, kun moni pikkuasia on ollu tärkee ja ihana mulle täällä.
3. Lempieläin?
koirat <3
4. Upein paikka jossa olet käynyt?
Varmaankin Japani tai Israel <3
5. Mistä asiasta pidät eniten itsessäs?
Päättäväisyyttä ja sinnikkyyttä. Oon myös itestäni tosi ylpee kun tänne uskalsin lähteä!
6. Mistä teosta olet kaikkein ylpein, jonka oot tehnyt?
No just tänne jenkkeihin lähdöstä :)
7. Lempibiisi?
What goes around comes around by Justin Timberlake
8. Millä kolmella sanalla kuvailisit itseäsi?
rohkea, sosiaalinen, temperamenttinen
9. Mitä teet mieluiten vapaa-ajalla?
vietän aikaa perheen ja kavereitten kanssa :) Joskus kyllä tekee mieli vaan olla ihan itsekseen kotona ja vaan löhöillä ja kuunnella musiikkia!
10. Suurin toive/unelma tällä hetkellä?
Valmistua high schoolista!!
11. Mitkä 5 juttua ottaisit autiolle saarelle?
mun kännykän, kameran, jonkun kirjan, parhaan kaverin ja uikkarit. joo en tiää xD

Veeran kysymyksiin vastaukset

1. Suomi vai ulkomaat?
Täl hetkel ulkomaat, mut vaihtelee päivittäin
2. Suklaa vai jäätelö?
Fazersuklaa <3 <3
3. Ruskeat vai vaaleat hiukset?
vaaleet, ite asiassa oon kohta värjäämässä omiani..
4. Tietokone vai TV?
tietokone!
5. Hiljaisuus vai meteli?

molemmat en tiiä. Oon enemmän meteliihminen muttei sellasta koko aikaa jaksa.
6. Vesi vai lempijuomasi?
Vesi on lempparijuomani
7. Kesä vai talvi?
kesä ehottomasti, en kyllä tiiä tykkään mie lumestakin kun sitä ei oo liikaa xD
8. Lemmikki vai ei lemmikkiä?
lemmikki. Täl hetkel meillä on 3 koiraa ja 5 kissaa hostperheessä <3 vink vink äiti sinne Suomeen ;D
9. Paikka jossa olet juuri nyt vai joku muu, mikä?
No oon täl hetkel mun omassa huoneessa. Varmaan joku muu tykkään meiän keittiöstä ja olkkarista :) Miks en ymmärrä tätä kysymystä??
10. Kaksi inhokkibiisiäsi, mitkä? Valitse toinen soitettavaksi.
One direction what makes you beautiful(sori directioners) ja Robin Frontside Ollie
11. Näkö vai kuulo?¨
Näkö!?

Uudet kysymykset haastetuille

1. Lempipaikka jossa olet käynyt?
2. Lempparikauppa?
3. Varhaisin lapsusmuisto jonka muistat?
4. Inhokkikouluaine?
5. Paras luonteenpiirteesi?
6. Ominaisuus, jota et pidä itsessäi?
7. Miksi aloitit bloggamisen?
8. Kaikkien aikojen paras elokuva?
9. Lemppari disney-elokuva?
10. Noloin tapahtuma, mikä sinule on sattunut?
11. Joululahjatoiveesi?

Haastan

-Laura-


perjantai 29. marraskuuta 2013

Halloween 2013

Happy thanksgiving!! Tunnin päästä olis lähtö Illinoisiin, Mt. Carmeliin, josta mun hostmama on kotosin. Siellä on sitten luvassa oikeen jenkkiläiset juhlat, jossa on koolla koko suku ja syödään täytettyä kalkkunaa! Huomenna sitten on blck friday, eli kaikissa kaupoissa on kauheet  alennusmyynnit. Ihmiset ihan tosissaan jonottaa sinne jotain 8 tuntii etukäteen, et varmasti saa kaikki parhaat tuotteet. Ire en ihan niin pitkään aatellu jonottaa, mut kyl mä ostoksille kuiteski menen ;D

Eikse sanonta mee niin et "parempi myöhään kuin ei milloikaan". Halloween tuli ja meni melkeenpä kuukausi sitten, mutta nyt saan vasta postausta siitä aikaseks hyvä minä! :)





Yksien cheerharkkojen jälkeen hostmama tuli hakee mut koulusta ja suunnattiin pumpkinpatchille. Jokanen sai valita oman kurpitsan itelleen ja olin siellä ihan kikseissä haha :D Muutenki olin oottanu Halloweenia niin kovasti. Vaikka Halloweenin vieto onkin rantautunu Suomeen, niin eihän se sama ole, kun periamerikkalainen Halloween.
Dad ihan eläyty tähän kaiverrukseen kunnolla :D

miun kurpitsa suunnitteluvaiheessa!

Tää on Emman pumpkin, vähän leikittiin sillä :)

Tadaa, minä ja minun valmis kurpitsa.Olin kyllä ylpee tästä, kun en oo ennen kurpitsaa kaivertanu. Tulihan siinä sähellettyä ja hostmom vähän joutu korjailemaan mun aikaansaanosta, mut lopputilos on hieno eiks vaa :)

Täällä oli sellanen valtava kauppa Halloween city, mistä voit ostaa Halloween pukuja. Niillä oli satoja, ehkä jopa tuhansia vaihtoehtoja. Yritäpä siinä sitten valita itelles puku. Mulla oli joku 20 eri vaihtoehtoo, mutta lopulta päädyin Minnie Mouseen. Olin kyl tyytyväinen. Jared oli stormtrooper Star Warsista ja Emman piti olla ballerina, mut osa pukua oli hukassa, joten Emma olikin keijukainen.


awws <3 <3 <3

Donut bankissa,( joka on kun meidän Arnolds, mut parempi!!) oli Halloween viikot


Ready for trick or treating!!
Evansvillessa oli myrskyvarotus Halloweenina, joten mentiin vasta seuraavana päivänä kirrokselle. Mun, Emman ja Jaredin lisäks mukaan lähti Jacqy, joka on saksalainen vaihtari. Oli kyl hauskaa ja ihmiset ihan oikeesti panostaa koristeluun tääl. Joku oli muuttanu yhen pihanki kokonaan hautausmaaks ja se oli ihan huikeeta. Muutenki melkeen jokasella talolla oli ees jonkinlainen koristelu :) Sit yks talo oli järjestäny kilpaillun, ne otti kuvat kaikist aosallistujista ja paras asu voittaa. Kilpailun järjestät oli pukeutunu minni hiireks ja kuptisaks, ihan niinku minä ja jacgy. Joten kun ne näki meiät ne vaan huus et "Look, that's us!!"

karkkii tuli lopulta ihan mukavasti!

Nyt lähenki viettämään mun ekaa thanksgivingia!! Terveisiä sinne Suomeen :D
-Laura-