perjantai 30. toukokuuta 2014

Class of 2014!

 23.5 perjantaina oli vihdoin Graduation of class of  '14! Viimenen viikko ennen valmistumista tuntu menevän samaan aikaan ihan älyttömän nopsaan ja hitaasti. Seniorit ei oikeen käyny kunnollista koulua, me vaan juostiin ympäriinsä ja tehtiin kaikenlaisia prankseja ja yleisesti häirittiin muitten koulunkäyntiä. Maanantaina laitettiin yökkärit päälle kouluun, joka on siis ennenkuulumatonta ottaen huomioon meiän tiukan pukukoodin.Juostiin ympäri koulua ja huudettin one four one four! Rehtori ja apulaisrehtori lähti juoksemaan meiän perässä ja huus että nyt jos ei lopu nii ei tuu diplomia kellekään xD

Tiistaina ja keskiviikkona vaan chillailtiin koulussa, mutta torstaina oli bikedayn ja senior celebrationin vuoro. Tavattiin senioreitten kanssa seittemän aikaan middleschoolilla ja pyöräiltiin(ja tukittiin samalla koko valtatie) koululle ja sen jälkeen koulun sisällä. Ihan mielettömän hauskaa :D Seuraavaks olikin sitten juhlien aika ja mentiinki football fieldille pelaamaan erilaisia pikkupelejä(jos joku tietää minute to win it, niin siitä). Ulos oli pytytetty myös photobooth, jota käytettii kavereitten kaa ahkerasti. Ruokana oli hot dogeja, burgereita ja muuta yhtä terveellistä :D Perjantaiaamuna meillä oli vielä harjotus graduationia varten ja sitten illalla koitti se suuri hetki!

Valmistujaiset oli ulkona fieldillä ja käveltiin sinne parijonossa pomp and cirmustancen soidessa(tää laulu soi täällä aina valmistujaisissa), meiän luokka on noin 300 jotain nii siinä meni hetkonen xD Siinä oli sii´tten vaikka mitkä puheet "this the day that our lives begin" ynnä muut ja sit alko se varsinainen seremonia. KUn oma vuoro tulii, niin kyllähän siinä rupes jännäämään. Näille mun sukunimen lausuminen tuotti vähän hankaluuksia (Kekäläinen), mut kyllä voin sanoa että ihan kunnialla siitä hän suoriutui. Siinä sain sitten certificatet ja muut että oon valmistunu high schoolisat. Ihan viralliset leimat ja Indiana staten allekirjotukset, että valmistuin lukiosta 2014. Haha mietin vaan et mitäköhä tapahtuis jos veisin ton mun lukioon suomessa ja sanoisin et heippa mä oon jo valmistunu, tästä lähenkin lääkikseen..  Aika haikee fiilis siinä tuli kun tajusin etten tuu kuiteskaa näkee kaikkia näitä ihmisiä enää. Vaikeeta oli myös sanoo heippa mun enkun opelle, joka on oll mun tukena vaikka sun missä tilanteessa täällä. Itkuhan siinä sitten lopululta tuli kun kotiin pääsin.


Laura















lauantai 10. toukokuuta 2014

DC and Philadelphia

Kröhöm, tästä yfu matkasta onkin sellanen kuukaus jo aikaa ja nyt saan sitten aikaan jonkunlaista postausta... Parempi myöhään kun ei milloinkaan eikös vaan? Aion toteuttaa tän postauksen tälleensä kuvapainotteisena ja höpötellä sitten Nykin postauksessa sitten enemmän, kunhan saan sen joskus aikaan..

Eeas cost trip alkoi 5.4 kymmenen tunnin bussimatkalla. Tää ei mua niinkään haitannut, matkaseura oli sen veran mukaaa.  Porukkaa oli yhteensä noin 150 vaihtaria, joten oli kolme bussia.  Mun bussista tunsin ennestään Oonan ja Suvin, molemmat muikkelit Suomesta. Matkan aikanan tutustuin myöskin aika moneen Saksaan. Ihan oikeesti kyllä tuntuu että kaikki vaihtarit oli Saksasta. Matkan parasta antia oli juurikin nää ihanat ihmiset joihin tutustuin ja mun ihanaiset suomikamut <3

Ekat kaks päivää vietettiin  D.C:ssä jossa juostiin ympäriinsä kattelemassa kaikkia historiallisi paikkoja. Kyllä noi pitää kerran elämässä nähdä! Ensin mentiin Arlingtonin hautausmaalle, jonne on haudattu muun muassa J.F Kennedy ja Martin Luther King! Siellä paloi myös ikituli(tuli joka ei koskaan sammu) JFK:n muistolle. Oli muuten ihan mielettömän kaunista tuolla hautausmaalla. DC:ssä oli jotkut kirsikankukkafestivaalit tms. meneillään ja kaikki puut oli kukassa!

Meillä oli DCssä sellanen minuuttiaikataulu että välillä meinas mennä hessu. Mut kyl sen ymmärtää ku oli nii paljon nähtävää niin lyhyessä ajassa. Arlingtonin jälkeen suunnattiin US Capitol Buildingille. Siellä räpsittiin muutamat kuvat ja seuraavaks olikin vuorossa Valkonen talo. Hankala oli siitä saada kuvia kun aidat oli niin korkeet ja kaukana talosta. Siellä oli jotain snipereita talon katolla valmiina hyökkäämään.Ei Suomessa meiän presidenttejä näin paljon vahdita. 

Sit käytiin nopeeta tahtia läpi Dc monument, World War 2 Memorial, jossa oli kaikki 50 statesia (Indianan kaa piti tietty ottaa kuva), Vietnm War, Abe Lincoln ja Martin Luther King monumentit.

Tokana päivänä käytiin läpi jotain museoita. Jossain ilmailu musessa innosuttiin eniten ettimään meiän omia taloja google mapsista sellasilta isoilta screeneiltä! Siellä se mun talo Joensuusta nökötti, vaikka aikas epämääräsenä ja mustavalkosena kasana. Tossa museossa on kuvattu osa Night at the museumista! Seuraavaks mentiin National history museumiin jossa on myös kuvattu osa tätä kysesitä leffaa. Oli ihan mielenkiintosta kyllä! Kun meillä jäi ylimäärästä aikaa päätettiin vähän lähteä kiertelemään ympäri DCtä Oonan ja Mathesin kanssa. Mentiin ekaks FBIn päämajalle ja otetttiin siellä jotain kuvia, ihme kun kukaan ei tullu meille huutelemaan :O Sit aateltiin et onhan meil vielä aikaa. Vähän jäi harmittamaan kun ei saatu kunnon kuvia Valkosesta talosta niin päätettiin lähteä kevelemään sinne. Tajuttiin paikan ihan liian myöhään että toi white house olikin kauempana kun luultiin, joten jouduttiin kääntymään kesken takasin. Haluttiin siis mennä toiselle puolelle sitä taloa et oltas saatu parempia kuvia, mut aika ei riittäny. Juostiin melkeen koko matka taksin meiän tapaamispaikalle, Mathes urhoollisen akanto meiän kaukut :D Lopulta oltiin vaan joku 5 min myöhässä eikä kukan ees huomannu sitä. Jotenkin tuntuu et parhaimmat muistot syntyy kaikista tällasista ex temore, spontaaneista ideoista xDLoppupäivä vietettiin shoppaillen. Ei tullu oikeen mitään ostettua, mut täytyy kylä sanoa et shoppailuseura oli mitä mahtavinta. En oo koskaan aatellu et shoppailu voi olla näin hauskaa! Illala mentiin kattomaan DCn skylinea, oli niin kaunista <3 Siellä oli myös hall of flags tms josta bongattiin Suomen lippu!

Seuraavana aamuna pakattii kamat ja lähettiin Philadelphiaan. Syötiin kuuluisat Philly cheesestaket(oli ihan mielettömän hyvää!). Koksa oltiin menossa nykiin kattomaan Rocky broadway show niin mentiin juoksemaan Rocky Steps. Meiän chaperonit soitti sitä musiikkia ja me juostiin ylös niitä rappusia. Sit käveltiin taas ympäriinsä Philadelphian katuja. Iitu ja Oona rupes räppäämään jotai Suomibiisejä ja sai osakseen aika monet katseet ja naurut. Ihania ootte tytöt! Nähtiin Liberybell ja otettiin selfieitä poliisien kanssa. Nähtiin Amerikan vanhin katu ja itsenäisyyjulitus(?) Philissä mentiin outletmooliin, josta ei myöskään tarttunu paljoa mukaan. Muutenkin koko reissun ostokset jäi aika vähäiseks..

Tässä nyt oli selostusta DCstä ja Philadelphiasta seuraava postaus onkin sitten New Yorkista.. luvassa piakkoin... 




Niklas from Finland! Samassa lukiosta vieläpä, Joensuun lyseo rules!

Iituuu <3

Marianna ja Iitu, suomi lyylejä molemmat!

Kaho from Japan! Ens vuonna olis tarkotus suunnata Japaniin tapaamaan tätä neitiä!

Suomi, Viro ja Saksa edustaa!

Hessu meni kyllä välillä näitten Saksojen kanssa...




Oonan blogista! Paras bussi, aka ''On time bus''

US Capitol building, EI valkonen talo!


Oonaana <3
totta kai kun muuten nii hieno kuva nii silmät kiinni mulla..huoh

Indiana neidot!


''I have a dream...''

Mathes ja Oona!

hyin epäonnistunutta kuvailua DCn yöstä


Oonan blogista, aikas mahti kuva!


FBIn päämaja

Rocky!





Minun pikkukiinalainen
Toivottavasti tykkäsitte! Tosiaan suosittelen DCtä ja Philadelphiaa molempia, vaikka mun lempikohde olikin New York! Kyl Noi pitää kerran elämässä kokea.
Apua 45 päivää jälellä ;(((((((((((((((

Laura