torstai 20. helmikuuta 2014

Can you keep a secret?

VArotan nyten aluks ettei oo mitenkään yltiöpositiivinen kirjotus tulossa. Mut annan itelleni oikeuden kirjottaa silti tänne, onhan tää mun blogi! Saatte myös vähän realistista kuvaa vaihtovuodesta. Mutta ei hätää mulla on kaikki ihan hyvin :)
Can you keep a secret?

Mä kirjotin tänne blogiin joskus sata vuotta sitten(okei tammikuussa tuntuu vaan niin kauheen pitkän aika sitten) etten aio stressata enää ollenkaan. Aion vaan nauttia elämästä ja tästä mun jäljellä olevasta vaihtoajasta mitä mulla on. Jooooooo.. No ei oikeen oo onnistunu. Musta tuntuu et oon sellanen ihminen et vaikkei ois mitään stressattavaa niin jotain aina löytyy. Mä saan aikaan paniikin piennimmästäkin asiasta. Mä yliajattelen ja vatvon ja mietin kaikkea miljoonalta eri kantilta ja sen sijaan että oisin saanu vastauksen, oon vaan entistäkin stressaantuneempi. Lisäks ajattelen ihan liikaa et mitä muut musta ajattelee, puhunko oikein, käyttäydynkö oikein, pukeudunko oikein, hymyilenkö tarpeeks, oonko kohtelias ja ystävällinen.. Tää lista vois jatkuu oputtomiin.
To those who overthink like me

En tiedä. Ehkä oon tajunnu miten rajallinen tää mun aika täällä jenkeissä enää on. Mua on alkanu ahistaa kotiinpaluu, mä en halua lähteä pois. Mahtavaa, yksi uusi asia josta murehtia. Tiiän et kuin tyhmä onmiettiä et joo nyt mulla on tän ja tän verran päiviä jälellä. Aikaa tuhlaantuu turhaan. Pitäis elää hetkessä. Niin mä yleensä elänkin, mä rakastan mun elämää ja mun ihmisiä täällä. Ehkä ihmiset on vaan aina luoto haluamaan enemmän ja olemaan kateellisia siitä mitä toisilla on. Mä oon itkeny, nauranu, oppini hillitsemään suorapuheisuuttani ja pitäny elämäni vuoden. Mitä muuta ihminen voi haluta?

Miltä tuntuu nähdä mun perhe ja kaverit uudelleen. Pitääkö mun kaverit musta enää? Mitä jos ei sovitakaan enää yhteen, mitä jos ne ajattelee ot oon liian erilainen? Voin sanoo et mulla on maailman parhaat ystävät ja  toivon et pysytään kavereina vielä pitkään <3 Voin kuitenkin sanoa et mä olen erilainen. Oishan se ihan hassua et mä oon vuoden poissa ja tuun ihan samana takasin. Kaikki me muututaan vuodessa, ei siitä mihinkään pääse. Sitten vielä joudun tutustumaan usiin ihmisiin, on vuotta alempana kun muut, enkä tunne ketään. En tiiä miten teen tän kaiken uudelleen. Älkää ymmärtäkö väärin, totta kai haluun nähdä mun perheen ja ystävät, mut en vaan haluu lähteä täältä. En tiedä millon tuun tapaamaan mun Amerikan ihmiset, osaa en varmaan koskaan tapaa uudestaan.

Never

"Chattasin jenkkeihin kaikki yöt ja nukuin päivät. Lisäks oli aika vaikeeta sopeutua olemaan "normaali", kaikki ei enää pyörinytkään mun ympärillä. Oon muutenkin sellanen aika ulospäinsuuntatuva ja sellane mut jenkeis ku oli vaihtari niin olin aina jotenkin niin kauheen kiinnostava kaikkien mielestä."

"Mul kans ite koulun kanssa oli ongelmii parin ekan jakson aikana, ku oli niin paljon rankempaa, eikä suomen tai ruotsin kieli toiminu yhtää, ja ku joutu niil tunneil olee yksin."



Kirjotin noi quotet joskus aikoja sitten mun blogiin(vanhojen vaihtareitten suusta). Miltä mun elämä tulee näytämään kun palaan takasin?
Muut vaihtarit, kertokaa etten oo ainut näitten ajatusten kanssa.


Mä oon nähny miten rajallinen elämä on, miten mikään ei mene niinkuin on suuniteltu, miten epäreilua kaikki välillä on ja miten pahalta tuntuu kun ei voi sille mitään. Oon kokenu miltä tuntuu pohjaton suru ja tunne kun olsi vedetty lattia jalkojen alta, kun ei voi hengittää, kun tuntuu että on aivan yksin koko maailmassa. Oon oppinu et kaikki ihmiset ei oo sellasia kun miltä ne aluks tuntuu ja miten joskus joutuu ikävien asioiden kautta huomaamaan, ketkä ne sun oikeat ystävät on.Olen joutunut tekemään vaikeita valintoja, joista kumpikaa vaihtoehto ei ole oikea.Olen oppinut ettei kukaan ole täydellinen, vaikka sitä joudun itselleni  usein muistuttamaan.Oon parempi antamaan itelleni anteeksi, jos teen väärin. Osaan myös tunnustaa jos teen väärin.Oon pitäny salaisuuksia, joita en olisi halunnut pitää.Olen myös yrittänyt olla tuomitsematta ihmisiä ja olemaan ystävällinen myös niille jotka eivät sitä ansaitse. Oon saanu niin monta uutta ihanaa muistoa, mihin voin takertua kun tuntuu oikein pahalta. Mä toisvoisin että voisin sellittää miltä musta tuntuu, mutta mä en voi. Sitä ei pysty kertomaan, se pitää kokea. Oon tajunnut miten sanoinkuvaamattoman onnellinen oon, että oon täällä.

Laura

12 kommenttia:

  1. Voi vitsi miten tutulta kuulostaa! Muaki ahistaa jo kotiinpaluu, mikä on ihan hullua koska siihen on neljä kuukautta ja onhan se kuitenkin paljon aikaa... Mä oon kans miettiny et mitenkäs sit kun meen takas Suomeen, kun tajuun että miten paljon mä oon oikeesti muuttunu. Tsemppiä ja aivan ihanaa loppuvaihtovuotta sulle! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka päivä tuntuu vaan enemmän ja enemmän siltä etten haluu mennä takasin..:/ kiitos paljon!! :)

      Poista
  2. Tsemppii, kyl se siitä. Jos oot sopeutunu sinne jenkkeihin niin sopeudut kyllä sun kotimaahan ihan yhtä nopeesti väihntään:)
    Mua naurattaa vaan toi jonkun entisen vaihtarin kommentti "suomi ja ruotsi ei toiminu yhtään.." öööö mitä ihmettä :D Oon ite ollu kans vaihtarina ja mua aina naurattaa noi jutut et "iiikk en osaa enää puhuu suomee ja ei suju yhtää.." no kyllä varmasti oma äidinkieli sujuu jos sujuu esim. englanti jenkeissä koulussa.. :D mut joo, pieni avautuminen.. nauti sun loppuajasta siellä äläkä turhia stressaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha sun kommentti sai mut nauramaan :D mut joo jannittaa tosiaan kamalasti kotiinpaluu ja tuntuu et ma kuulum tanne enemman kun suomeen :/ kiitos!! :)

      Poista
  3. Ite sama asia. Lauantaina oon ollu täällä 200 päivää. Ihan sairasta miten nopeesti aika kuluu. Alussa en jaksanu odottaa kotiinpaluuta. nyt näiden 198 päivän jälkeen en haluu kotiin. Oon saanu täältä ihan mahottoman läheisiä kavereita, uusia siskoja ja veljiä, ihanaakin ihanimmat vanhemmat, uusia kokemuksia ja elämyksiä, uusia näkökulmia ja haasteiden kautta myös paljon lisää rohkeutta ja itsevarmuutta. Oon päässy tuntemaan yksinäisyyttä, vihaa, niin paljon rakkautta ja myös sen miltä tuntuu olla jonkin mielestä eksoottinen, kiinnostava ja erilailla kaunis. Oon löytäny uuden itseni, jonka kanssa aion elää kun menen takaisin kotiin suomeen. Tiedän että kaverit pitää minusta sellaisena kun oon,ollaan pidetty tosi paljon yhteyttä täällä oloni aikana, mutta silti on pelko siitä että kasvetaan erilleen. Kai sen joskus pitää tapahtua. Oon oppinu arvostamaan erilaisia ihmisiä, itseäni, jokapäiväsiä pieniä askareita rakkaiden kanssa ja ilosia hetkiä jotka joskus voivat pelastaa huonon päivän tulevaisuudessa. Oon täällä oloni aikana suunnitellut tulevaisuuteni ja päättänyt että elämä menee niin nopeesti, etten haluu jäädä murehtimaan asioista (yolo). Oon itkeny ja nauranu enemmän kun koskaan, ja vasta nyt kun oon tajuumassa miten vähän aikaa mulla on täällä jäljellä, oon alkanu arvostaa jokaikistä sekuntia täällä, eikä se jokaviikkoinen "hitsi on jo perjantai" tunnu niin kivalta, sillä tajuun että se on aina yks perjantai vähemmän jenkkielämää. Oon niin kiitollinen kaikesta jonka oon täällä saanut kokea, enkä ikinä tuu tätä unohtamaan. Tsemppiä, nauti äläkä murehdi pikkuasioista. "Enjoy the little things, for one day you may look back and realize they were the big things." - Robert Brault
    terkkuja marylandista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti! Osasit piristää kovasti mun päivää:)kiitos<3 Sun vaihtovuos kuulostaa kyl mahtavalta! :) sä ainaki osaat enjoy the little things!

      Poista
  4. Tsemppii ja nauti olostas siellä! Mahtava teksti:)

    VastaaPoista
  5. Laura älä pelkää että oisit täällä yksin, et oo muuttunu nii paljo etteikö siun kaikki entiset kaverit ois sun kanssa. Oot toki muuttunu, varmasti, mutta vaan parempaan suuntaan (ainaki mitä oon huomannu). Lisäks mieki (niiku monet muutki, varmaan kaikki) oon muuttunu iha sikana tän vuoden aikana, ja sitä mukaan mitä luin tätä postausta huomasin että tosi paljon samalla tavalla ku sieki. Ja yleensä lukio on just se aika jollon älyy kaikki "syvällisemmätkin" asiat. Ainut eri asia on se että siulle kaikki noi asiat tapahtuu tosi kaukana kotoo, mikä tekee kaikesta vaikeempaa mutta mikä vahvistaa sinuu. Ja miulla on sama juttu, oon ruvennu hillitsee suorapuheisuuttani, kerron siitä enemmä ku nähää tai jotain, mutta tosta voin vaa sanoo että muista silti että suorapuheisuus on osa sinuu, ja tosi hyvä asia, ja on hyvä että sitä osaa hallita, mutta kunha ei rupee muuttaa itteään kenenkään takii. Ikävä!!! :* :'(

    :) T: Olga

    P.S. I love you. noeei :D sitä vaan, että mieki oisin varmaa ahistunu jos pitäs tulla jonnekki Suomee takas... XDXD

    P.S. I love you,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olga.. Sä sait mut oikeesti itkeän kun luin tätä <3<3 sun parempi ollaki mun kaveri tai en vastaa seurauksiasta no ei, mut just sun kaltasten ihmisten takia mun kotiinpaluusta tulee varmasti helpompaa! Silti ajatuskin lähöstä ahistaa ihan liikaa kun tää paikka tuntuu ihan kodilta... Mut toisaalta en jaksa oottaa et nähään taas love you too <3<3<3

      Poista
  6. Tänään mulla tuli just ekaa kertaasamansuuntasia mietteitä kotiinpaluun suhteen. Rakastan mun elämää Suomessa, ja tuntuu, että kuulun sinne tätä Texasia enemmän, mutta silti. Mitä jos oonkin vaan kasvanu erilleen mun ystävistä, ja kavereiden elämät on menny eteenpäin ilman mua? Oon jo monta kertaa kuvitellu pääni sisällä sen hetken ku halaan rakkaita lentokentällä, mutta samalla se uus alku siellä myös ahdistaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo todellakaan valmis lähtemään. Suomi on niin kaukana et en varmasti tuu näkeee suuriata osaa mun kavereista ikinä :/ ;( kaikki menee collegeen ja muuttaa jonnekki ja kun palaan takas evansvilleen täällä ei oo ketään.. Tsemii sullekki viimesiin kuukausiin sinne texasiin <3

      Poista

Cheer me up with your comments <3