perjantai 27. syyskuuta 2013

This is how we do it

Viime viikonloppu oli aika toimelias. Perjantaina oli siis jalkkispeli, josta kerroinkin jo aiemmassa postauksessa. Lauantaina menin yöks mun arerepin perheen luo. Niillä on vaihtari Saksasta ja neljä omaa lasta, joista nuorin on vasta 1 v. joten hulinaa riitti. Pelattiin sit jotain peleja ja syotiin hyvaa ruokaa, kuunneltiin musiikkia ja katottiin leffa( the Last song).
Menin ihan normisti sunnuntaina kirkkoon ja juteltiin siina jotain kavereitten kaa. Mut sitten meilla olikin challenge, johon “pääsin” osallistumaan. Pöydalle laitettiin 7 eri ruoka-ainetta, jotka oli numeroitu 1-7. Osallistujien piti nostaa kiposta kolme numeroa. Tietenkin minä sain purkkisardiineja, jossain liemessa lilluvia nakkeja ja suklaakastikkeen..
No sitten meian youthpastor surautti ne ilosesti tehosekottimessa tosi ihanalta tuoksuvaks pirtelöks ja oli täynnä ihmemöykkyja ja mömmöja. Se oli myös tosi kauniin oksennuksen värinen.. Yks poika sai siirapin, suklaan ja maapahkinavoin.. Siis toihan ei oo ees paha! Mut kuitenki annettiin 15 s aikaa juoda niin paljon kun pystyy. Olin vaan, etta en aattele mitaan, juon vaan mä pystyn tähän! Tiiattehän sen Pelkokerroin-ohjelman? Joskus ne joutuuu syömaan jotain ällotävää ja aina mina vaan haukun niitä kun ne on silleen et hyi en syö! Joten halusin nyt näytää kaikille et mähän pystyn tähän! Se haju oli vaan jotain niin kuvottavaa, etta.. Olin juonu jotain kaks kulausta kun tajusin, et voi ei tää tulee takas ylos joten ilosesti oksensin siina sitten roskapönttöön kaikkien kattoessa.. ja kuvatessa videoo... Mulla oikeesti oli niiin huono olo, mut halusin vaan jatkaa joten jatkoin jumista enkä pystyny ees nielemaan kun taas tuli yökkaysreaktio. Ja oksensin taas, jes. Tässä vaiheessa mun naama, kädet ja kaunis pinkkiVALKONEN mekko oli tossa töhnässä. Mulla oli jotain puolet viel juomatta ja 5 sekuntii aikaa, joten laitoin silmat kiinni ja join sen kaiken! (Ja oksensin again) 
Olin siis totaalisesti nolannu itteni kaikkien eessa kirkossa.. Mut kävikin ilmi, etta kaikki piti sita coolina kun olin niin dude, kun pystyin tekemaan sen xD Ihan randomit tuli juttelee mulle jalkeenpain + voitin 10 dollarin lahjakortin donut bankiin, silla rahalla saa about 12 donitsii, onko ees halpaa!! Ja se poika, joka oli saanu sen siirappisekotuksen oli vaan silleen hyi kamala en koske tohon. Se oli siis sellanen tosi “cool” poika haha :D Et tammosta meilla kirkossa.. Ootte varmaan tosi ilosia, että jaoin tän tarinan teiän kanssa. Mut siis mun pointti on et ei oo niin vakavaa nolata ittensä, muutenki se mikä on noloo ja mikä ei on muuttunu mulla huomattavasti tääl Jenkeissä. Mun ei koko aika tarttee huolehtii mitä muut ajattelee :D
Pahottelen tätä kuvattomuutta, mut kaikki kuvat on kännykässä/kamerassa, enkä jaksa kaivaa niitä nyt sieltä. Mut seuraavassa postauksessa on kuvia, I promise! :) Asiasta kolmanteen mulla on vihdoin huomenna eka cheerpeli, että wish me luck!! :) Huomenna on myös homecomingpeli ja jotain muuta jänskää, josta kerron lisää myöhemmin, muistakaa kysyä, jos on jotain kysyttävää. Kysymyspostaus löytyy TÄÄLTÄ!!, mut nyt nukkumaan ----> Huomenta Suomi ;-Dmy life
Last cheergame, <3 u :D
-Laura-

2 kommenttia:

  1. Voi Laura rakas. Kuulostaa kivalta. Tuntuu siltä että olet oppinut elämästä jotain oleellista. Olen onnellinen, rakastan sinua <3

    VastaaPoista
  2. just helmi et kerroit ton jutun :D elämäs kuulostaa siel muutenki aika helmeltä, ittelleniki kelpais :)

    VastaaPoista

Cheer me up with your comments <3