lauantai 23. marraskuuta 2013

just breathe

En ookkaan kirjottanu tänne yli kuukauteen. Musta tuntuu et oon ihan kauheen huono bloggaaja. Mutta on vaan tapahtunu niin paljon kaikkea, että kirjottaminen on valitettavasti jäänyt taka-alalle. Ajattelin nyt kertoa kaiken, tosin vähän lyhennetyssä muodossa, muuten siihen menisi ikuisuus. Kirjotan tästä nyt yhdessä postauksessa, koska ajattelin että pitää siitä bloginkin puolelle kirjottaa. Seuraavissa postauksissa en ainakaan vähään aikaan palaa näihin asioihin, koska mua edelleenkin sattuu ajatella kaikkea mitä tapahtu. Useimmille mun kavereille tää tulee yllätyksenä. Anteeks etten oo kertonu, mutta en vaan tiiä miten kertoa..

Perheenvaihdos 
Tää on itseasiassa se syy miks tää mun bloggaus on unohtunu. Suunnilleen kolme viikkoa sitten mä vaihdoin perhettä. Perhe, jonka olin kuvitellut olevan täydellinen ja kuin mulle tehty, ei sitten loppupeleissä osottautunukaaan sellaseksi. Kuitenkin kunnioitan tätä perhettä ja, enkä sen takia rupea erittelemään vaihdon syitä. Mulle tämä tilanne oli kuitenkin tosi kivulias ja satutti tosi paljon enkä haluu enää oikeen muistella tota aikaa.On hankala olla olematta katkera. Mä kuitenkin heti päätin. etten ole tulossa takasin Suomeen, Mä päätin et pystyn tähän ja mä löydän uuden mahtavan ja ihanan perheen.

Niin mä sitten muutin emergencyperheeseen, tää päätös vaikutti olevan paras kaikille. Emergencyperhe on siis väliaikanen ja siel asutaan sen aikaa kun löytyy toinen, vakituinen perhe. Mä en ois koskaan selvinny tästä tilanteesta ilman mun ihanien ystävien ja opettajien, kirkon yhteisön ja mun äidin tukea ja apua <3 About viikon oottelun jälkeen mulle löyty perhe! Ja mikä parasta tää perhe asuu mun parhaan ystävän naapurissa!! Gloria ois halunnu ottaa mut niille, mutta niitten perheellä on jo viis lasta haha :D Kaikki on kuitenki parhain päin nytten, mä rakastan tätä perhettä ja tuntuu jo tosi kotosalta täällä! Perheeseen kuuluu siis isä Albert, äiti Jody, tytär Hannah 13v ja poika Ike 11v.  En vois olla onnellisempi ja kiitollisempi kaikest amitä mulla nyt on <3
 Vihdoin mä pystyn hengittämään.

11 kommenttia:

  1. Paljon tsemppiä sinne ja ihanaa, että sulle löytyi uusi perhe! Oli myös kiva lukea, että sä päätit jatkaa siellä vaikeuksista huolimatta! Mahtavaa loppuvuotta sinne!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa Laura oot elossa! <3 Mietin jo pitkään et mitä on tapahtunu... :o Hyvä et kaikki on okei. Muista, always look at the bright side ja jokaisella askeleella oot vahvempi!

    VastaaPoista
  3. Hei tsemppiä sinne ja hyvä et oot saanu jo uuden perheen. Ite painiskelen saman ongelman kans täl hetkellä ja asun mun aluevalvojan luona mutta kuulemma ois thanksgivinin jälkee mahollista saada uus perhe! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivoi, toivottavasti pääset uuteen perheeseen nopsaan! Kaikkee hyvää sullekin ja mahtavaa vuotta!! :D

      Poista
    2. Kiitos samoin! Ja Happy holidays niinku ne täällä sanoo! :D

      Poista
  4. Onnee ihana :) <3 hyvä, että se täydellinen perhe sitten löytyi. Ikävä on inhottava:( piän sun antamaa avaimenperää tyyliin kaikkialla mukana :D Ihanaa loppuvuotta!:>
    Ootko samassa koulussa kummiskin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo oon samas koulus onneks!! Teki muuton paljon helpommaks! :)

      Poista
  5. Tsemppiä lauriii!! Ikävä tuo perhejuttu :( onneks oot jo saanu ihanan perheen! Huippua muute ku kirjotit taas :) oon lähes joka päivä iha innoissaan kattonu ootko kirjottanu jotai, ja nyt olit jee! Mukavaa joulunodotusta siulle <3

    VastaaPoista
  6. Koitaha jaksella siellä! Ja nauti kaikesta mahtavasta mitä siulla siellä on! :))

    Terveisin seksikäs wanhojen tanssien parisi ;)

    VastaaPoista
  7. Hei apua, ootte kaikki ihania, kiitos paljon!! <3 Mulla menee jo paaaljon paremmin!!

    VastaaPoista

Cheer me up with your comments <3