Highschool

Apua tuntuu että siitä on ikuisuus kun viimeks kirjotin tänne :o On niin paljon kirjotettavaa mut en tiiä mistä piräs alottaa!!

Mulla alko keskiviikkona koulu täällä jenkeissä. Olin jännittäny sitä jo kauheesti etukäteen ja menin tosi sekavilla fiiliksillä sinne. Ekat tunnit meni ihan sumussa, siirryin vaan luokasta toiseen, istuin hiljaa tunneilla ja sit sama juttu uuestaan. En tuntenu ketään ja mulla oli tosi yksinäinen fiilis koko aika. Kukaan ei kysyny mitään, ollu kiinnostunu et olin vaihto-oppilas ja toiset oli vaan yksinkertasesti ilkeitä. Tajusin et mun täytyy kestää tätä koko vuos.

Kaiken huippu oli kun saavuin englannin luokkaan ja opettaja kerto et tunti oli jo loppumassa. Se lähetti mut counselorille ( vähän niinku opinto-ohjaaja), koska mun lukkari oli ihan sekasin. Kun saavuin toimistoon, huomasin, että siinä oli joku seittemän ihmisen jono ennen mua. En tienny yhtään,  mitä tekisin, kaikki oli ihan sekasin. Pitäskö oottaa vai yrittää ettii mun seuraava tunti, etten myöhästy siitäki..

Siihen ilmesty paikalle toinen counsellor, joka kysy mikä oli ongelmana. Se huomas et mun lukkari oli ihan sekasin ja jotenki kaikki turhautuminen, paniikki, yksinäisyys, pelko, suru ja kaikki tunteet vaan purkautu ulos ja aloin itkemään ihan kauheesti. Siinä sitten se yritti rauhotella mua ja lopulta löysin itteni apulaisrehtorin huoneesta asiaa selvittelemästä. Se fiilis oli vaan niin kauhea ja mua ahisti ihan koko ajan. Valehtelematta voin sanoo et se päivä oli ollu mun kauhein ikinä! Halusin vaan pois, kotiin, kavuta sänkyyn peiton alle ja itkee koko mun loppuelämän.










Tuntu et mulla ei oo ketään koko maailmassa. Counsellor oli kuitenki tosi ihana mulle, joten se lähti lopulta viemään mua gym halliin( mun seuraava tunti), mut sit vastaan tuli mun cheercoach, joka otti mut huoviinsa ja tarjos mulle jotai syötävää kun en ollu syöny lounasta. En kuitenkaan pystyny syömään mitään, kun itketti edelleen. Se vei mut sit Gymiin ja esitteli mut yhelle cheer-joukkueessa olevalle tytölle Alexille, joka oli ihana! Me sit ruvettiin juttelemaan jotain ja vaikka mua itketti edelleen, rupes tuntuu paremmalta!

Vika tunti oli mulla espanjaa, jossa tapasin kaks tyttöä Jessican ja Helenin, jotka oli tosi ystävällisiä ja mukavia mulle ja halus tietää kaikkea musta ja Suomesta :D Vikaks oli mun eka cheerpractise, jossa tapasin kaikkia ihania uusia ihmisiä! Coachit esitteli mut kaikille ja kaikki taputti mulle. Sit juttelin siinä venytellessä joillekin tytöille enemmän ja voi että tykkään mun joukkueesta! Voi siis sanoa et myytti "cheerleaders are bitches" on kumottu xD siis ei todellakaan mitään mean girls- meininkiä havaittavissa..

Kuitenki vaikka päivä sai suht hyvän lopun, olin vaan niin stressissä ja paniikissa kaikesta uudesta et rupesin taas itkemään kotona kauheesti ja mom ja dad oli ihan paniikissa täällä. Ne yritti kaikkensa et rauhottusin ja oli vaan niin ihania mulle, en ois selvinny siitä päiväsä ilman niitä, I love you <3 En halunnu enää mennä kouluun, kun muitsin sen toivottoman, ahistavan fiiliksen mikä mulla oli ekat neljä tuntia koulussa. Se tuntu ikuisuudelta..

Nyt oon siis viettäny koulussa kolme päivää ja voin sanoo et mulla menee hyvin. Mulla on porukka, jonka kanssa istun (Alex yks heistä) ja mulla on kavereita cheerjoukkueessa ja espanjan tunnilla. Eilen olin joukkueen kanssa American football gamessa ja mulle tuli ekaa kertaa hiukan sellanen yhteenkuuluvuuden tunne. Yks tytöistä ehotti jos haluun lähtee niitten kanssa pelaa minigolfia tai jotain ja olin tietysti superonnellinen siitä + Alex auttaa mua mun cheer rutiinien kanssa!

                      
Vaihtovuosi ei siis oo koko ajan vaan helppoa, tulee vastoinkäymisiä niinku mulla tää, mut pitää vaan yrittää, eikä saa luovuttaa! Mä oon aika onnekas, koska jos en ois itkeny, ja joutunu officeen ja jos coach ei ois vieny mua gymiin, en ois välttämättä koskaan tavannu Alexia, joka on vaan niin ihana, se huolehtii koko ajan et miten mulla menee. Hänen kauttaan tapasin myös muita uusia ihmisiä :D Oon edelleen epävarma koulusta, mut aattelen et päivä kerrallaan mennään ja pitää kattoo mitää tapahtuu :)